Artikkelit

Pitkän historian lapset

Vaikka kahdeksanvuotiaan elämä on vasta kronologisesti lyhyt, voi hänen historiansa olla valtavan pitkä. Lähi-idän ja Syyrian tilanteella on seurauksena myös etääntyneelle Pohjolan kansallemme. Television sammuttaminen ei enää riitä ja poista näitä ongelmia. Suomalaisen yhteiskunnan haasteena on tällä hetkellä sodassa traumatisoituneiden lasten hoitaminen ja kohtaaminen. He ovat lapsia, joilla on takanaan lyhyt elämä, mutta pitkä tarina täynnä pettymyksiä, huolta, menetyksiä ja muuttoja. Siinä missä meillä on kerääntynyt tietoa lähinnä sotatrauman sukupolvisesta vaikutuksesta, ovat näillä lapsilla sota ja siihen liittyvät kokemukset tätä hetkeä. Nämä lapset löytävät paikkansa osana järjestelmäämme perheenyhdistämisen, vastaanottokeskusten, huostaanoton ja perhe- tai laitossijoitusten kautta. He päätyvät paikkoihin ja tilanteisiin, joissa tietoa heidän taustastaan ja nykyisistä tarpeistaan ei välttämättä ole riittävästi tai hoito ei kohtaa heidän tarpeitaan.

Lapsen matka
Pystyttekö kuvittelemaan miltä tuntuu pakata reppunsa sodanraunioittaman kaupungin keskeltä. Pakata muutaman tavarat, ehkä tärkein lelu ja hieman vaatteita. Sähköt katkeilevat, joka puolelta kuuluu meteliä. Isä on poissa, äiti on hermostunut ja isoäiti on vahtinut sinua kuudetta päivää. Kävelet kaoottisia katuja pitkin. Kerrostalojen seinät ovat täynnä luodinreikiä ja siellä tällä kulkee sotilaita. Sen jälkeen odotat, mitä seuraavaksi tapahtuu, uudessa kaupungissa. Siirrot isoilla autoilla, itkevät vauvat. Olet kahdeksanvuotias ja kukaan ei osaa selittää sinulle mitä tapahtuu. Isoäidin ryppyinen käsi, kun painat yöllä pääsi hänen viereensä pakolaisleirillä. Kun nämä kokemukset ylittävät tietoisuuden sekä kokemisen ja ymmärtämisen rajat, syntyy äkillinen trauma. Se mitä se jättää jälkeensä riippuu siitä, minkälaista elämäsi oli ennen sotaa.

Kielellisen ongelman yhteys käytökseen
Kielitaidon puutteella on todettu olevan yhteyksiä esimerkiksi rikollisuuteen ja syrjäytymiseen. Kielitaito on koko psyykkisen kehityksen keskiössä. Jo pienenä symbolifuntkion kehittänyt lapsi pystyy ilmaisemaan ikävää symbolien kautta ja oppii sanottamaan tilojaan ja tunteitaan ympäristölle niin, että tulee ymmärretyksi ja saa tunteen kokemuksellisuudesta. Kielen kautta tulemme subjekteiksi. Olen omassa työssäni havainnut useita yhteyksiä esimerkiksi käytöspulmien ja kielitaidon välillä. Kun tunteen eivät löydä ulospurkautumista sanojen myötä, kanavoidaan ne luonnollisesti toimintaan. Häiriökäytös on viestintää. Viestinnän tueksi lapselle pitää tarjota keinoja ja väyliä purkaa kokemuksiaan ja tunteitaan, jotta häiriökäyttäytymisen tausta voidaan purkaa. Kokemukseni mukaan tässä ei ole kulttuurieroja. Ihminen pyrkii ilmaisuun ja jakamiseen. Jaettuna meistä tulee aikuisen turvallisia osia. Lapsen kannalta on usein tärkeämpää tukea kehitystä ja kehitystehtäviä kuin seisoa terapiatalikko kädessä alitajunnan tunkiolla, jonka pelottavia mielikuvia lapsi ei pysty kohtaamaan. Kielen oppimisen ja kehityksen myötä lapsi etenee kehityksessään ja liittyy yhteisöönsä, mikä on kaikille eliöille elintärkeää.

Erilaisia traumoja
Siinä missä hyvinvointivaltiossa kasvanut lapsi traumatisoituu puutteellisissa vanhemmuussuhteissa väkivallan tai esimerkiksi hyväksikäytön kautta, ovat sodan kokeneelle ja nähneelle lapselle varsin tyypillistä post-traumaattiset oireet. Tyypillisiä oireita ovat itkuisuus, kiukkuisuus, painajaiset, pelokkuus, huolestuneisuus, vetäytyminen, takertuminen, kärsimättömyys, yli-tai alivireyden nopeat vaihtelut, aggressiivisuus ja raivopuuskat. Lapsi saattaa puhua koko ajan traumasta, jolloin hän alitajuisesti koittaa päästä siitä eroon toistamalla sitä ja tuottamalla sitä koko ajan mieleensä, jolloin hän ristiriitaisesti kyllä uudelleen traumatisoi itse itsensä. Lapsi saattaa myös koteloida ja lohkoa kokemuksiaan, jolloin hän sulkee kaiken sisäänsä. Hyvä lähtökohta sotaanähneiden ja sen menetyksistä kärsivien lapsien kohdalla on ymmärtää traumatyön merkitys. Keskeisempää on kuitenkin akuutisti tunnistaa post-traumaattinen stressi käytöksen taustalla ja tarjota siihen nopeaa ensiapua psyykkisen hoidon kautta. Kun lapsi on monella tasolla vaurioitunut, kuulee usein väitteen, että lapsi ei ole terapiakuntoinen. Tällä viitataan rakenteiden puutteeseen. Jossain lasta on kuitenkin hoidettava ja näitä ominaisuuksia tuettava. Tarvitsemme siis terapeutteja, jotka tekevät terapiaa, joilla lapsi tulee terapiakuntoiseksi, tai koulutuksia, joissa lasten kanssa arkea elävät voivat saada tietoa siitä, miten tämä on mahdollista. Joskus akuutin hoidon tarpeessa oleva lapsi katoaa rakenteisiin ja hoitokäytänteisiin ammattilaisten etsiessä oikeaa hoitomuotoa.

Monenlaista kiintymystä
Monen sodasta kärsineen lapsen taustalta löytyy kiintymyssuhteen haasteita. He ovat olleet pienenä sukulaistensa hoitamia tai he ovat joutuneet muuttamaan useasti liian varhain. Heidän suhteensa ovat rikkonaisia ja niihin saattaa liittyä äkillisiä menetyksiä. Isät ovat kadonneet sotaan tai muihin maihin äärijärjestöjen vainoamina. Mahdottomuudelta tuntuvia mahdollisuuksia on monia. Lapsuutta leimaa kuitenkin pysyvien objektien ja turvan puute. Siinä missä suomalaisessa yhteiskunnassa on totuttu reaktiiviseen kiintymyssuhteen häiriöön ja tunnistettu sen oireita vähitellen, tulisi tällaisesta historiasta tulleen lapsen kohdalla keskittyä psykiatrisessa hoidossa tai perhehoidossa tunnistamaan kiintymysmalli. Niitä voivat olla turvallinen, turvaton, kaoottinen ja ristiriitainen kiintymysmalli. Kaikkiin malleihin liittyy tiettyjä ominaispiirteitä. Äkilliset katkot aiheuttavat turvatonta kiintymystä, toisaalta taas suojelevan aikuisen mielenterveyspulmat ristiriitaista ja kaoottista kiintymystä. Kiintymyssuhde, jolla on todettu olevan useiden tutkimusten myötä suuria merkityksiä myöhempään mielenterveyteen ja ihmissuhteisiin, on häiriintyneenäkin vain malli, joka turvallisessa ympäristössä ja malliin puutteisiin reagoivia positiivisia representaatioita saadessaan on valmis kehittymään. Ihminen on alati kehittyvä organismi. Solutasot ja yhteydet aivoissa mukautuvat ja joustavat koko ajan. Keskeistä on tunnistaa malli ja rakentaa lasta korjaava arki sen varaan. Toivoa on.

Kulttuurin ominaispiirteet
Kulttuurien yhteentörmäys ja erilaiset käytänteet muodostuvat usein esteiksi ja konflikteiksi hoitoverkostoissa. Arabikulttuurilla on erilainen käsitys sukupuolista sekä terapiasta ja auttavasta keskustelusta. Yleistettynä voisi sanoa, että esimerkiksi tyttö voidaan piilottaa mielenterveysongelman esiintyessä. Hän voi joutua muuttamaan tai tulla hylätyksi. Poikien pulmista vaietaan, mutta se näkyy pojilla arvon laskuna. Länsimaisessa kulttuurissa ajateltu puhuminen, käsittely ja ymmärtäminen eivät kuulu keskeisesti arabikulttuurin hoitokäsityksiin. Vaikka mitään absoluuttista totuutta ei ole länsimaisen ymmärtämiskulttuurin ylivallasta suhteessa hyvinvointiin, on lasten suojeleminen ja auttaminen kuitenkin niin keskeinen osa järjestelmäämme jo neuvolasta asti, että siltä on vaikea välttyä.

Useissa tapauksissa haastavia ovat myös suomalaisen yhteiskunnan ja sen sairaanhoidon ja sijaishoidon järjestelmien toiminta ja sen vaikeasti ymmärrettävät säännöt. Auttajilta puuttuu tietoa kulttuurin lähtökohdista, periaatteista ja toiminnasta, mikä helpottaisi yhteistyötä.  Aleppos oli varmaan lokakuun alun haetuin hakusana. Kulttuurintuntemus tulisi olla osa näiden lasten kanssa päivittäin työskentelevien ihmisten osaamista. Tietoa saa, jos sitä vaivautuu etsimään.

Hoito
Meille jää oikeastaan kaksi hyvää vaihtoehtoa: kehittää terapiasaatavuutta esimerkiksi post-traumaattisen stressin akuutissa hoidossa ja kehittää sotatraumoista ja kiintymyspulmista kärsivien lasten kanssa työskentelevien aikuisten taitoja. Tieto kulttuurista, sen ominaispiirteistä ja trauman oireista tai erilaisista kiintymysmalleista mahdollistavat sen, että vielä jonain päivänä nämä lapset ovat terapiakuntoisia ja saavat oireidensa mukaista hoitoa. Tarvitsemme tukihenkilöitä, vapaaehtoistyöntekijöitä ja terapeutteja. Tarvitsemme käyttöön kaiken osaamisen ja kokemuksen mitä maastamme löytyy. Siinä vaiheessa kun eri tahot miettivät vielä mille valtion alaiselle toimielimelle maksut jyvitetään, kehotan kaikkia tarttumaan lapioon. Reaktiot muuttuvat äkkiä mielenterveysongelmiksi. Yhteiskuntamme on luvannut huolehtia sen lapsista. Artikkelin tarkoituksena on nostaa esille sotatraumasta kärsivän lapsen hoidon ominaispiirteet. Sen tarkoituksena ei ole nostaa esille vihervasemmistolaisvastaista argumentointia tai sotaveteraanien hoidon tarvetta, vaan huomioida hoitojärjestelmien kehittämisen tarve liittyen uudenlaisiin pulmiin, joita kohtaamme laajasti.