Artikkelit

Aistillistamisesta

Terapia keskittyy paljolti kieleen ja verbaaliseen ilmaisuun. Kiintymysterapeutit ja suhdekeskeiset terapeutit taas tykkäävät ajatella, että puhuminen on vain keino pysytellä suhteessa. Sanoilla ei olisikaan niin suurta merkitystä, kuin sillä mitä tapahtuu rivien välissä ja non-verbaalisella tasolla. Samalla kun tulemme puhuneeksi ja olemme vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa, tekevät peilisolut meissä kovasti töitä, tarjoten täydentäviä emotionaalisia kokemuksia. Näin ollen luomme tahtomattakin korjaavia kokemuksia jos asiakas kärsii vaikka kiintymyspulmasta ahdistuksensa taustalla. Kaikista hoidollisista indikaatioista meillä ei välttämättä ole edes tietoa.

Aivokuvissa on saatu näyttöä kielellistämisen ja sanoittamisen merkityksestä aivoille. Kieli luo yhteyksiä ja mahdollistaa uudenlaisten mallien syntymisen vanhojen, ja joskus käyttökelvottomien yhteyksien tilalle. Traumateoriaa ajatellen kielellistämisellä voi olla myös negatiivisia vaikutuksia, eli kontraindikaatiota. Pennebaker väitti aikoinaan kuuluisassa tutkimuksessaan, että traumasta kirjoittaminen päivittäin pienentää trauman vaikutusta. Tällaisessa harjoitteessa kuitenkin uudelleen traumatisoitumisen riski on suuri.

Taidelähtöiset menetelmät perustuvat taiteenalasta huolimatta tunteiden sanallistamiseen symbolisessa muodossa. Keskeinen tekijä luovassa työskentelyssä on symbolinen suoja. Se, että ihminen pystyy purkamaan ristiriitojaan ja traumojaan ilman, että hän tulee voimakkaan tietoiseksi tästä prosessista. Ihminen heijastaa jännitteitään, kehollisia kokemuksia ja suojien alla piileviä ristiriitoja taidekokemukseen, jota on turvallista tarkastalla koulutetun ammattilaisen kanssa.

Itse kutsun tätä prosessia aistillistamiseksi. Aistillistamista voi ajatella sanallistamisen muotona. Taiteen ja luovuuden äärellä ihminen käyttää kaikkia aistejaan. Katsoessaan elokuvaa ihminen käyttää hyväkseen visuaalista ja auditiivista järjestelmää sekä kehollisia kokemuksiaan. Taide on toiminnan ohella luonnollisin tapa Ihmisille käsitellä omia tuntemuksiaan ja aistillistaa niitä eri aistien avulla. Ajatellaan vaikka sotia tai isompia katastrofeja. Hyvin nopeasti tällaisten kokemusten jälkeen syntyy sävellyksiä, elokuvia ja kirjoja. Niiden tehtävänä on, yhtälailla auttaa kokijaa selviytymään tapahtumasta ja ulkoistamaan kokemuksiaan, kuin luoda samaistumispintaa ja selviytymiskertomuksia muille ihmisille. Suurin osa luovista terapioista on kehittynyt sotien jälkeen, kun on tarvittu uudenlaisia menetelmiä sodassa traumatisoituneiden sotilaiden ja heidän läheistensä hoidossa.

Luovan toiminnan avulla ihmisellä on mahdollisuus kokea merkityksellisyyttä, vapautua emotionaalisesti ja lisätä siten aivojen resilenssiä, eli joustavuutta. Kapeiden toimintamallien tilalle on mahdollista synnyttää reflektiota ja kasvua.
Aistillistaminen on psykososiaalisessa työssä myös turvallista, sillä se on luontainen tapa ihmiselle käsitellä myös traumaattisia kokemuksia.

Joskus puhuminen on liikaa, jolloin aukeaa tila erityisesti symboliselle ajattelulle.

Vastuukouluttaja luovat ja toiminnalliset menetelmät koulutuksessa

Jussi Sutinen,
Perheterapeutti, kirjallisuusterapeutti, kirjailija ja muusikko

Kevään huikeita koulutuksia

7.2 Hyvä vanhempi, lapsen suoja TURKU (työväenopisto)

9.2 Suhdekeskeinen hoito ja terapeuttiset taidot lastensuojelutyössä TURKU (amk)

3-5.3 Kuinka avata lukkoja kirjoittamisessa RAUMA (kansalaisopisto)

8.3 ja 22.3 Perheiden psykiatrinen ja terapeuttinen hoito TURKU (amk)

 

Avointen koulutusten lisäksi yksityisiä koulutuksia on tänä keväänä runsaasti ympäri Suomea.

Sininen talo -teatteriesitys ja koulutus sadun merkityksestä voi valloittaa sinutkin. Tilaa omasi!

jussi.samuli.sutinen@gmail.com

040-8496938

Kamujen kanssa aggressionhallintakurssille

Nykyisessä lastensuojelu- ja terapiatyössä on noussut yhä enemmän esille suhteen merkitys. Siinä missä terapia oli aikaisemmin kliinistä vastaanotolla tapahtuvaa tutkiskelua ja perhetyö sääntöjen luomista ja kahvin hörppimistä, ovat hoito, kuntoutustyö sekä tukihenkilötyö tulleet yhä tavoitteellisemmiksi.  Nykyään tukihenkilötyötä saattavat tehdä esimerkiksi terapiakoulutuksen saaneet. Lastensuojelun ja psykiatrian korkeat keskeyttämisluvut ovat johtaneet siihen, että ammattilaiset ovat joutuneet omassa praktiikassaan kehittämään yhä parempia lähestymistapoja.  Ainakin itselleni suhdekeskeiset ja toiminnalliset työskentelymuodot vaikeasti hoitokontaktiin sitoutuvien lasten ja nuorten kanssa ovat arkipäivää.

Selkeää tutkimusaineistoa ei vielä ole saatu tai varsinaista tutkimusta ei ole tehty. On kuitenkin praktiikkaan perustuvaa evidenssiä jonkin verran siitä, miten nykypäivän hoitosuhteissa suhteen korostunut merkitys ja toiminnan käyttäminen osana hoitoa on lisännyt motivaatiota ja sitoutumista prosessiin.

Viime viikolla kuulin tarinan yhden perheen pojasta, jonka useammalla ystävällä oli tukihenkilö. Poika oli niin mukana ystäviensä elämässä, että oli menossa vahingossa heidän ja tukihenkilöiden kanssa aggressionhallintaryhmään. Harrastuksia on toki monenlaisia, mutta erehdys kertoo eniten siitä, että terapian, hoidon ja kuntoutuksen stigmatisoiva merkitys on pienentynyt 90-luvulta, jolloin oli noloa käydä tukihenkilön kanssa uimahallissa. Minulla on tapana kysyä lapsilta, joiden kanssa käyn kodin ulkopuolella työskentelemässä, mitä he toivovat minulta, jos vastaan tulee heidän kavereitaan. Eräs sanavalmis pellavapää ilmaisi asian suoraan: ”Oot vaan oma ihtes. Kaikilla muillakin on tukihenkilö. Se on ihan cool.”

Jotta ei mentäisi napa edellä syvään päähän, on syytä ottaa esille muutama haaste. Tukihenkilötyössä kuten kaikissa kuntoutuksen muodoissa tulisi tutkia kontraindikaatiota ja indikaatiota. Nämä ovat toimenpiteitä, jotka tuottavat toivottavaa lopputulosta hoidon suhteen, mutta myös sellaisia asioita, jotka eivät tuota. Huonommillaan tukihenkilöstä tulee vanhemmuusproteesi, ja suhteesta nuorelle odotettu viikoittainen sirkustapahtuma. Leipää ja sirkushuveja voisi kääntää nykypäivän tukityössä hampurilaisia ja lasersotaa. Supportiivinen työskentely on usein kuin olisi mustikkametsässä poimurin kanssa. Tulosta tulee, mutta myös lehtiä ja sotkua on ämpäri täynnä. Ammattilaisilla tulisi olla suhdetaitoja. Heidän tulisi ymmärtää mitä pinnan alla tapahtuu. Miksi asettuminen suhteeseen tuottaa hoidossa tulosta tai mitä transferenssi-ilmiö tarkoittaa ja miten se toteutuu suhteessa.

Kirjoitan tällä hetkellä kirjaa ja koulutan suhdekeskeisestä hoidosta. Tietävätkö kaikki suhdetyöskentelijät, että joissain hoitomuodoissa lämmintä suhdetta tärkeämpi on abstinenssin pitäminen eli pidättyväisyys. Pidättyväisyys tarkoittaa tässä yhteydessä kykyä pitää ulkoisista ja sisäistä rajoista kiinni ja siten luoda ennakoitavuutta suhteeseen. Tällöin pidättyväisyys luo kokemuksen esimerkiksi persoonansa rajoja etsivälle nuorelle siitä, että suhteessa on turvallista olla ja kasvaa. Therapeia sana tulee antiikin kreikasta ja tarkoittaa palveluksessa olemista. Keskeisenä ohjenuorana kaikessa työskentelyssä voisi pitää juuri tätä. Työntekijä on olemassa aina asiakasta varten, eikä koskaan ole kysymys hänen omasta prosessistaan. Toinen keskeinen käsite on allianssin käsite. Allianssi tarkoittaa työntekijän ja asiakkaan yhteenliittymää ja liittoutumista asiakkaan tarpeiden ja yhteisten päämäärien mukaan. Yhteenliittymää ja suhteen merkitystä ja sen olemassaolon merkitystä tulee tutkia koko työskentelyn ajan. Näillä keinoilla voimme hypätä turvallisesti suhteisiin, jotka antavat merkitystä niin hoitajalle kuin hoidettavalle. Keskeistä on myös osata sulkea ja neuvotella lopettamisesta osana hoitoprosessia.

Kommunikaaos

Terapeutit ja psykologit ovat jo pitkään yrittäneet ratkaista parisuhteen ongelmia kommunikaation
avulla. Nämä neuvot taitavat kärsiä saman inflaation kuin tuhannet laihdutusohjelmat, jotka toimivat, mutta niiden toimivuudesta huolimatta meillä on melko universaali ylipaino-ongelma. Kommunikaatio-ohjeista ja hyvistä vinkeistä huolimatta avioerotilastot näyttävät pahenevan vuosi vuodelta. Jotain perää kliseissä usein on, joten tutkitaan kommunikaatiota hieman tarkemmin. Kommunikaatiossa on kyse tiedon eli informaation välittämisestä, ja siten yhteisen ymmärryksen lisäämisestä. Miksi sitten kommunikaation sijaan parisuhteessa keskusteluyrityksistä muodostuu kommunikaaos?
Kommunikaatiosta puhuttaessa meidän pitäisi puhua kielen tarkkuudesta ja yhteisestä kielestä,
joka syntyy ihmisten välisiin suhteisiin. Täydellinen kieli pyrkii täydelliseen ilmaisuun ja siten myös
puhtaan informaation siirtämiseen. Informaation siirtämisen lisäksi kielen tehtävänä on synnyttää kuvitelmia, haaveita ja maailmoja. Kommunikaatiovajeesta kärsiville pareille tarjoan reseptiksi
ääneen lukemista toisilleen. Se synnyttää arjen kommunikaatiovaikeuksien päälle uuden
kielellisen tason ja potentiaalisen tilan, jossa voi syntyä mitä tahansa.

Kommunikaatiovaikeuksista syytetään usein luottamuksen puutetta, etäisyyttä tai suhteen osapuolten eroja. Jos ajatellaan vaikka vuosikymmenen kestänyttä parisuhdetta, eivät nämä tekijät ole
välttämättä selittäviä. Näiden taakse on myös helppo piiloutua. Kyse on enemmänkin kielitaidon puutteesta ja yhteisen kielen puutteesta. Tänä vuonna sosiaalisessa mediassa kärjistyi keskustelu sukupuolten eroista, tarpeista ja puutteista. Esille nousivat miesnäkökulmaa tukevat naiset ja
parisuhteesta ja seksielämästä syrjäytyneet miehet. Tämä ilmiö on yhteiskunnallinen projektio siitä,
mitä tapahtuu parisuhteissa mikrotasolla. Tasa-arvo parisuhteessa syntyy kielessä ja sen
käytössä. Jos parisuhteessa muut asiat toimivat, mutta kommunikaatio ei, luottamuksen sijaan
tarkastelisin kielen lisäksi valtasuhteita. Kuka omistaa kielen ja puheen perheessä, ja miten siitä
saisi yhteisen. Ruikuttamisen sijaan niin naisen kuin miehenkin tulisi tarttua kirjaan ja kieleen.
Mikäli haluamme katkaista aivoerotilastoja omalta kohdaltamme, ja myös lastemme kohdalta,
meidän pitää alkaa lukea. Lukea toisillemme ja lapsillemme. Jung näki jokaisessa
ihmisessä potentiaalisen runoilijan, kirjallisuudenlajin edustajan, joka käyttää poeettista kieltä määrittelemään maailmaa ja suhdettaan siihen. Kaikkien ei tarvitse olla runoilijoita, mutta yhteisen
arjesta irtaantuneen kielen luomiseksi tarvitaan myös kykyä ilmaista tunteita tarkasti. Arkikieli ei tähän aina pysty.

Yhteinen kieli rakentaa maailmoja jaettavaksi ja purkaa kommunikaaosta. Poeettinen kieli voidaan riisua myös voimasuhteista. Se ei alista vaan pyrkii määrittelemään fantasian kautta.
Meillä luetaan ja puhutaan – tällä hetkellä Knausgårdia, se on iltaisin parempi puheenaihe kuin se pitäisikö huomenna erota, kumpi oli jättänyt astiat koneeseen tai onko nainen parempi lastenhoitaja kuin mies. Yhteinen kieli luo yhteisiä haaveita arjen yläpuolelle. Näyttäisi siltä, että tällä kertaa ei erota.