Artikkelit

Kamujen kanssa aggressionhallintakurssille

Nykyisessä lastensuojelu- ja terapiatyössä on noussut yhä enemmän esille suhteen merkitys. Siinä missä terapia oli aikaisemmin kliinistä vastaanotolla tapahtuvaa tutkiskelua ja perhetyö sääntöjen luomista ja kahvin hörppimistä, ovat hoito, kuntoutustyö sekä tukihenkilötyö tulleet yhä tavoitteellisemmiksi.  Nykyään tukihenkilötyötä saattavat tehdä esimerkiksi terapiakoulutuksen saaneet. Lastensuojelun ja psykiatrian korkeat keskeyttämisluvut ovat johtaneet siihen, että ammattilaiset ovat joutuneet omassa praktiikassaan kehittämään yhä parempia lähestymistapoja.  Ainakin itselleni suhdekeskeiset ja toiminnalliset työskentelymuodot vaikeasti hoitokontaktiin sitoutuvien lasten ja nuorten kanssa ovat arkipäivää.

Selkeää tutkimusaineistoa ei vielä ole saatu tai varsinaista tutkimusta ei ole tehty. On kuitenkin praktiikkaan perustuvaa evidenssiä jonkin verran siitä, miten nykypäivän hoitosuhteissa suhteen korostunut merkitys ja toiminnan käyttäminen osana hoitoa on lisännyt motivaatiota ja sitoutumista prosessiin.

Viime viikolla kuulin tarinan yhden perheen pojasta, jonka useammalla ystävällä oli tukihenkilö. Poika oli niin mukana ystäviensä elämässä, että oli menossa vahingossa heidän ja tukihenkilöiden kanssa aggressionhallintaryhmään. Harrastuksia on toki monenlaisia, mutta erehdys kertoo eniten siitä, että terapian, hoidon ja kuntoutuksen stigmatisoiva merkitys on pienentynyt 90-luvulta, jolloin oli noloa käydä tukihenkilön kanssa uimahallissa. Minulla on tapana kysyä lapsilta, joiden kanssa käyn kodin ulkopuolella työskentelemässä, mitä he toivovat minulta, jos vastaan tulee heidän kavereitaan. Eräs sanavalmis pellavapää ilmaisi asian suoraan: ”Oot vaan oma ihtes. Kaikilla muillakin on tukihenkilö. Se on ihan cool.”

Jotta ei mentäisi napa edellä syvään päähän, on syytä ottaa esille muutama haaste. Tukihenkilötyössä kuten kaikissa kuntoutuksen muodoissa tulisi tutkia kontraindikaatiota ja indikaatiota. Nämä ovat toimenpiteitä, jotka tuottavat toivottavaa lopputulosta hoidon suhteen, mutta myös sellaisia asioita, jotka eivät tuota. Huonommillaan tukihenkilöstä tulee vanhemmuusproteesi, ja suhteesta nuorelle odotettu viikoittainen sirkustapahtuma. Leipää ja sirkushuveja voisi kääntää nykypäivän tukityössä hampurilaisia ja lasersotaa. Supportiivinen työskentely on usein kuin olisi mustikkametsässä poimurin kanssa. Tulosta tulee, mutta myös lehtiä ja sotkua on ämpäri täynnä. Ammattilaisilla tulisi olla suhdetaitoja. Heidän tulisi ymmärtää mitä pinnan alla tapahtuu. Miksi asettuminen suhteeseen tuottaa hoidossa tulosta tai mitä transferenssi-ilmiö tarkoittaa ja miten se toteutuu suhteessa.

Kirjoitan tällä hetkellä kirjaa ja koulutan suhdekeskeisestä hoidosta. Tietävätkö kaikki suhdetyöskentelijät, että joissain hoitomuodoissa lämmintä suhdetta tärkeämpi on abstinenssin pitäminen eli pidättyväisyys. Pidättyväisyys tarkoittaa tässä yhteydessä kykyä pitää ulkoisista ja sisäistä rajoista kiinni ja siten luoda ennakoitavuutta suhteeseen. Tällöin pidättyväisyys luo kokemuksen esimerkiksi persoonansa rajoja etsivälle nuorelle siitä, että suhteessa on turvallista olla ja kasvaa. Therapeia sana tulee antiikin kreikasta ja tarkoittaa palveluksessa olemista. Keskeisenä ohjenuorana kaikessa työskentelyssä voisi pitää juuri tätä. Työntekijä on olemassa aina asiakasta varten, eikä koskaan ole kysymys hänen omasta prosessistaan. Toinen keskeinen käsite on allianssin käsite. Allianssi tarkoittaa työntekijän ja asiakkaan yhteenliittymää ja liittoutumista asiakkaan tarpeiden ja yhteisten päämäärien mukaan. Yhteenliittymää ja suhteen merkitystä ja sen olemassaolon merkitystä tulee tutkia koko työskentelyn ajan. Näillä keinoilla voimme hypätä turvallisesti suhteisiin, jotka antavat merkitystä niin hoitajalle kuin hoidettavalle. Keskeistä on myös osata sulkea ja neuvotella lopettamisesta osana hoitoprosessia.